Monitahoinen yhteistyö arvioinnissa

Tukiresurssien kartoitus

Tukiresursseja voi löytyä päiväkodista, koulusta taikka iltapäivähoidosta, mutta myös perheen lähipiiriä kannattaa tarkastella siitä näkökulmasta, että kuka voisi olla sopiva tukihenkilö lapsen taitojen harjaannuttamisessa.

Päiväkoti, koulu tai iltapäivähoito

Päiväkodissa ja koulussa voidaan pohtia:

1. Millaiset mahdollisuudet ryhmän opettajalla on eriyttää toimintaa niin, että lapsi pääsee harjoittelemaan taitojaan (materiaalit, tietokoneavusteinen harjaannuttaminen)?
2. Onko opetusryhmässä sellainen avustava henkilö, joka voisi tukea opettajaa ja lasta taitojen harjoittelussa?  Miten tuki voidaan järjestää?
3. Mitkä ovat opettajan ja muiden henkilöiden mahdollisuudet tarjota lapselle tukiopetusta?
4. Voiko päiväkodin tai koulun erityisopettaja tukea ryhmänopettajaa lapsen taitojen harjaannuttamisessa? Miten tuki voidaan järjestää?
5. Mikäli lapsi on iltapäivähoidossa koulun jälkeen, voisiko siellä järjestyä tilaisuus taitojen harjoittelemiseen?

Perhe ja sen ystäväpiiri

Perheen ja sen ystäväpiiriä kartoitettaessa voisi pohtia:

1. Onko tuttavapiirissä sellaisia aikuisia, jotka voisivat tukea lapsen taitojen harjoittelua esimerkiksi säännöllisillä lautapelihetkillä taikka tekemällä lapsen opettajan ehdottamia tehtäviä lapsen kanssa ja keskustelemalla niistä?
2. Onko perheessä joku sellainen jäsen, joka haluaisi toimia lapsen taitojen harjoittelun tukena?
3. Onko perheellä käytössään esimerkiksi tietokone taikka Internet-yhteys, jolloin lapsi voisi kotona harjoitella taitoja tietokonevälitteisesti?
4. Onko kotona matemaattisia taitojen oppimsta tukevia pelejä, esimerkiksi Afrikan tähti, Kimble yms?

Kuitenkin olisi hyvä muistaa, että taitojen harjoittelun tulee olla suhteessa lapsen tarpeisiin. Liian suuren ”tukikoneiston” käynnistäminen voi olla lapsen kannalta huono asia, sillä silloin voi arki alkaa liian paljon pyöriä heikkouden ympärillä.  Lapsen kehityksen kannalta on tärkeää, että kasvuilmapiiri on positiivinen eikä liian stressaava.

Arvionnin työnjaosta

Arvoitaessa esi- ja alkuopetusikäisen lapsen tarvitsemaa tukea ovat lapsen lisäksi keskeisessä asemassa vanhemmat, luokan- tai ryhmänopettaja, koulun tai päiväkodin erityisopettaja, koulun oppilashuoltoryhmä sekä esimerkiksi terveyskeskuksen taikka perheneuvolan psykologi ja neuropsykologi. Eri roolit ovat muodostuneet kunkin ammattiryhmän perustehtävän perusteella.

Vanhemmat

Lapsen vanhemmat ovat avainhenkilöitä lapsen oppimisvaikeuksien arvioinnissa ja hänen kehityksensä tukemisessa. Vanhemmat ovat usein jo kotona huomanneet, että lapsen taidot eivät näytä kehittyvän samoin kuin esimerkiksi vanhemmilla sisaruksilla tai serkuilla. Vanhemmilla on myös runsaasti tietoa siitä, miten heidän lapsensa on kehittynyt ja miten hän toimii päiväkodin tai koulun ulkopuolella. Arvioinnin perustavoite on saada mahdollisimman hyvä kuva lapsen oppimisen vahvuuksista ja haasteista. Vanhempien tieto lapsesta on tärkeä osa arvioinnin onnistumista.

Luokanopettaja tai päiväkotiryhmän opettaja

Luokanopettajan tai päiväkotiryhmän opettajan vahvuus on se, että he näkevät lapset osana samanikäistä lapsiryhmää. Tämä tarjoaa heille selkeän vertailuryhmän, kun jonkun lapsen oppimisessa on pulmaa. Opettajien käytössä on usein myös koulukokeita tai tehtäväsarjoja, joilla voidaan seurata lapsiryhmän taitoja ja verrata helposti eri lasten taitoja keskenään. Luokan- tai ryhmänopettajan oleellisin tehtävä arvioinnin kannalta on havaita ne lapset, jotka ehkä tarvitsevat lisätukea kehityksessään. Toinen tärkeä tehtävä on pyytää apua koulun tai päiväkodin erityisopettajalta, jotta lapsen osaaminen pystytään yhteistyössä arvioimaan mahdollisimman hyvin ja tarjoamaan lapselle hänen tarvitsemansa tuki.

Erityisopettaja tai erityislastentarhanopettaja

Päiväkodin ja koulun erityisopettajalla on yksilöllinen näkökulma tuen tarpeen arvioinnissa. Erityisopettajalla on usein luokan- tai ryhmänopettajaa enemmän mahdollisuuksia keskittyä yksilöllisesti lapsen taitojen arvioimiseen ja tukitoimien suunnitteluun. Jos on tarpeen arvioida lapsen oppimisen taustalla olevia kognitiivisia toimintoja, mukaan arviointiin tarvitaan esimerkiksi psykologi tai neuropsykologi.

Koulun oppilashuoltoryhmä

Jos koulussa herää huoli oppilaan kehityksen etenemisestä ja oppimisen pulmista, voidaan kutsua koolle oppilashuoltoryhmä, jonka jäseninä ovat yleensä rehtori, terveydenhoitaja, kuraattori ja erityisopettaja. Tämä moniammatillinen tiimi tekee suunnitelman siitä, mitä tahoja olisi asian tiimoilta hyvä konsultoida, ja huolehtii siitä, että lapsi saa tarvittavan tuen.

Suomalaisissa päiväkodeissa ei yleensä ole oppilashuoltoryhmää. Kun päivähoidossa tulee tilanne, että tarvitaan päiväkotihenkilökunnan ulkopuolista tukea lapsen oppimisen arviointiin, on päiväkodinjohtaja avainasemassa.

Psykologi tai neuropsykologi

Kun halutaan tietoa lapsen oppimisen pulmien taustalla olevista kognitiivisista toiminnoista ja niiden mahdollisista heikkouksista, on koulun, terveyskeskuksen tai perheneuvolan psykologi yleensä se, jonka puoleen käännytään ensimmäiseksi. Psykologin tutkimuksessa suhteutetaan havaittuja erityisvaikeuksia lapsen koko kognitiiviseen suoritusprofiiliin ja aikaisempaan tietoon kehityksestä (Paananen, Aro, Kultti-Lavikainen & Ahonen, 2005).  Oppimisvaikeuksiin liittyvän psykologisen tutkimuksen voi tehdä myös neuropsykologi, joka on neuropsykologian alaan erikoistunut psykologi. Psykologisen tutkimuksen tavoin lasten neuropsykologisessa tutkimuksessa arvioidaan lapsen kykyrakennetta ja erityisvaikeuksia sekä eritellään oppimisvaikeuksien syitä. Lisäksi neuropsykologisen tutkimuksen avulla voidaan selvitellä neurologisten sairauksien ja aivovaurioiden vaikutusta oppimis- ja toimintakykyyn sekä tarkastella kognitiivisten vaikeuksien ja mahdollisten aivojen rakenteellisten tai toiminnallisten poikkeavuuksien välistä yhteyttä.

Lisätietoa psykologin tekemästä tutkimuksesta
Lisätietoa psykologisesta testistä ja tietojen säilyttämisestä

Kodin ja (esi)koulun välinen yhteistyö

Viestintä kodin ja (esi)koulun välillä

Huoltajille tulee antaa tietoa opetussuunnitelmasta, opetuksen järjestämisestä, oppilashuollosta ja mahdollisuudesta osallistua kodin ja (esi)koulun väliseen yhteistyöhön (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004). Esikoulunopettaja tai luokanopettaja aloittaa tämän yhteistyön usein lukukauden alussa vanhempainillalla, jossa on mahdollista sopia, kuinka (esi)koulunkäyntiin liittyvistä tapahtumista ja lapsen edistymisestä tiedotetaan. Viestinnässä keskeistä on vuorovaikutteisuus: myös vanhemmilla tulee olla mahdollisuus kysymyksiin ja asioista kertomiseen. Suoraa aikuisten välistä vuorovaikutusta tarvitaan jo siksi, että lasten kuljettamat viestit kodin ja (esi)koulun välillä saattavat muuttua matkan varrella ja niitä voidaan tulkita hyvin eri tavoin. Yhteistyö kodin ja (esi)koulun välillä on sitä helpompaa, mitä avoimempana ilmapiiri säilyy. Kun vuorovaikutus kodin ja (esi)koulun välillä on välitöntä, on molempien tahojen helpompi myös ottaa yhteyttä lasta koskevissa, hankalammissakin asioissa. Tällaisia ovat esimerkiksi oppimiseen tai käyttäytymiseen liittyvät vaikeudet. Onkin suositeltavaa, että oppilaiden kanssa työskentelevät muut opettajat, erityisopettaja, terveydenhoitaja ja mahdollisesti myös koulupsykologi esittäytyisivät vanhempainillassa ja kertoisivat omasta työstään.

Tapaaminen yhteistyön muotona oppimiseen liittyvien pulmien kohdalla

Oppimisen pulmiin liittyvissä asioissa on syytä sopia yhteinen aika tapaamiselle. Hätäisesti kirjoitetut viestit tai keskustelut (esi)koulun käytävillä töihin kiirehtivien vanhempien kanssa eivät ole hyvä tapa viestiä asioista. Yhteiseen tapaamiseen voidaan tarvittaessa kutsua myös muita asiantuntijoita, kuten rehtori, koulupsykologi, koulukuraattori, lapsen kanssa toimivia terapeutteja jne. Muiden henkilöiden osallistumisesta tapaamiseen on syytä sopia ensin vanhempien kanssa. Tapaamista sovittaessa kannattaa korostaa, että tavoitteena on keskustella yhdessä lapsen oppimiseen liittyvistä asioista. Vanhempien näkökulma on tärkeä, jotta lapsen tilannetta voitaisiin ymmärtää paremmin. Vanhemmille tulee välittää tieto siitä, että (esi)koulu haluaa lapsen parasta ja että opettaja arvostaa lasta, hyväksyy perheenjäsenet tasavertaisina kumppaneina ja kunnioittavat perheen lähtökohtia ja arvoja (Duncan 2007; Saloviita, 1999). Tapaamiseen tulisi valmistautua huolellisesti ja varata mukaan dokumentteja lapsen oppimiseen ja (esi)kouluun liittyvistä asioista. Opettajan on tärkeää muistaa puhua tavallisella kielellä ja välttää ammatillisia käsitteitä (Reid & Valle, 2004; Saloviita, 1999), jotta vanhemmat ymmärtäisivät, mitä heidän lapsestaan kerrotaan. Tapaamisen sisällöistä ja sovituista toimenpiteistä on hyvä tehdä kirjallinen muistio, jonka pohjalta lapsen oppimista voidaan suunnitella ja seurata. Kaikessa lasta koskevassa keskustelussa tulee korostaa lapsen etua.

Lapsen osallistuminen tapaamiseen

Lapsella itsellään tulisi olla mahdollisuus osallistua tapaamiseen ja kertoa kokemuksistaan (Koppinen, Korpinen & Pollari, 1994). Lisäksi on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että lapsen yli ei puhuta ikään kuin häntä ei olisi paikalla lainkaan. Kannattaa myös huomioida, että lapsi saattaa ajatella olevansa ainut, jolla on vaikeuksia. Tätä asiaa on hyvä selventää ja lasta tulee auttaa näkemään omia vahvuuksiaan ja suhteuttamaan oppimiseen liittyvät vaikeudet näihin. Jos lapsi ei voi tai halua osallistua tapaamiseen, hänelle kerrotaan kuitenkin avoimesti, mistä on keskusteltu.

Oppimisen vaikeudet voivat herättää monenlaisia tunteita ja reaktioita

Lapsen (esi)koulunkäyntiin liittyvät vaikeudet saattavat herättää vanhemmissa monenlaisia tunteita ja reaktioita. Vanhemmat voivat tuntea esimerkiksi syyllisyyttä tai he saattavat kieltää koko tilanteen. Oman lapsen oppimiseen liittyvien vaikeuksien hyväksymistä saattaa vaikeuttaa se, että vanhemmilla ei ole riittävästi tietoa siitä, mitä oppimisvaikeus on, miten se ilmenee ja mitä se oman lapsen kohdalla tarkoittaa. Tähän ymmärtämiseen vaikuttaa olennaisesti se kulttuuri- ja kokemustausta, josta vanhemmat tulevat (Reid & Valle, 2004). Vanhemmilla saattaa esimerkiksi olla ikäviä muistoja omilta kouluajoiltaan, jolloin oppimisen ongelmia ei välttämättä ymmärretty samoissa määrin kuin nykyään. Vanhemmat ovatkin saattaneet saada osakseen negatiivista suhtautumista, jolta he haluavat omia lapsiaan suojata. Määtän (1999) mukaan opettajan tulisi tunnustella, millainen käsitys vanhemmilla on lapsen tilanteesta ja mitä he tietävät asiasta. Lisäksi on huomioitava, että osa vanhemmista saattaa tarvita asian työstämiseen enemmän aikaa kuin toiset. Vanhemmille tarjotaan mahdollisuus palata asiaan myöhemmin, jos jokin asia jää askarruttamaan heidän mieltään tai heille herää uusia kysymyksiä, joista he haluaisivat keskustella.

Oppimisvaikeuksien arviointi -(esi)koulun ja kodin yhteistyötä

Esikoulun opettaja / luokanopettaja seuraa lasten toimintaa päivittäin ja saa näin paljon arvokasta tietoa heidän oppimisestaan: samalla hän pystyy arvioimaan lapsen taitojen kehitystä suhteessa ikätovereihin. Vanhemmilla on puolestaan paljon lapsen varhaista kehitystä koskevaa tietoa. Lisäksi heillä on runsaasti havaintoja ja kokemuksia lapsen läksyjentekotilanteista sekä arjessa toimimisesta. Vanhemmat osaavat kertoa, ovatko perusasiat, kuten uni ja ravinto kunnossa, tai onko lapsen perhetilanteessa tai kaverisuhteissa jotain sellaista, mikä saattaisi selittää lapsen oppimiseen liittyviä pulmia. Kaikki tämä tietoresurssi on hyvä jakaa eri osapuolten kesken, kun pyritään ymmärtämään lapsen oppimisen pulmia ja niihin vaikuttavia tekijöitä. Oppimisvaikeuksien arvioinnissa vanhemmilla onkin oma tärkeä rooli (Paananen, Aro, Kultti-Lavikainen & Ahonen, 2005).