Lukivaikeus on yleistä

Luku- ja kirjoitustaidon oppimisen ja taitojen myöhemmän kehityksen ongelmaa kutsutaan lukivaikeudeksi (dysleksia). Lukivaikeus koskee erilaisten arvioiden mukaan 5-10 prosenttia ikäluokasta. Se ei siis ole kovin harvinainen ongelma; lapsi, jolla on lukivaikeus, löytyy useimmista koululuokista.

Lukivaikeuksien taso vaihtelee

Lukemisvaikeuksia määritellään olevan henkilöllä, joka ei ole oppinut normaalissa ajassa ja tavanomaisin opetusmenetelmin lukemaan.

Lukemisvaikeuksien taso vaihtelee. Osalla lapsista vaikeudet ovat lieviä ja menevät suurelta osin ohi koulun alkuvuosina. Osalla lapsista taas vaikeudet ovat hyvin selkeitä ja kestävät pitkään, jopa läpi elämän.

Lukemisvaikeus näyttäytyy erilaisena myös lukemaan oppimisen eri vaiheissa. Lukemisen alkuvaiheessa lukemisvaikeus voi ilmetä lukemisen taitojen oppimisen hitautena ja vaikeutena lukea sanoja oikein. Toisen luokan lopulta lähtien lukemisvaikeus ilmenee useammin sanojen lukemisen hitautena kuin lukemisen virheellisyytenä.

Lukemisen erityisvaikeus

Jos lukemisvaikeus on selvästi nähtävissä - eikä johdu oppimismahdollisuuksien puutteista tai yleisistä kehityksellisistä pulmista - puhutaan lukemisen erityisvaikeudesta. Lukemisvaikeuteen liittyy usein oikeinkirjoittamisen vaikeutta, jolloin puhutaan lukivaikeudesta ja lukivaikeuteen suunnatun erityisopetuksen yhteydessä lukiopetuksesta. Suomen kielessä termi dysleksia viittaa lukivaikeuteen.

Lukivaikeuden määritelmä ja esiintyvyys

Lukemis- ja kirjoittamisvaikeus (lukivaikeus) voidaan määritellä hyvin monella eri tavalla. International Dyslexia Association määrittelee lukivaikeuden tutkimushavaintoihin perustuen seuraavasti:

”Dysleksia eli sitkeä lukivaikeus on erityinen oppimisvaikeus, joka on alkuperältään neurobiologinen. Sille ovat tunnusomaisia vaikeudet tarkassa ja/tai sujuvassa sanantunnistuksessa sekä heikko oikeinkirjoitus- ja dekoodaustaito. Nämä vaikeudet johtuvat tyypillisesti kielen fonologisen osataidon heikkoudesta, joka ei ole kognitiivisten kykyjen eikä tehokkaan kouluopetuksen saamisen perusteella odotuksenmukainen."

Toissijaisina seurauksina voi olla ongelmia luetun ymmärtämisessä ja vähäinen lukeminen vapaa-ajalla, joka voi haitata sanavaraston ja taustatietomäärän kasvua”, (Lyon ym., 2003).

Yleisesti arvioidaan, että noin 10 %:lla lapsista on lukemisessaan jonkinlaista vaikeutta, mutta vain noin 2 %:lla vaikeudet ovat hyvin selkeitä ja pitkään kestäviä. Lukivaikeuden todennäköisyys kasvaa noin nelinkertaiseksi, jos suvussa on dysleksiaa.

Lukemisvaikeuden toteaminen ja diagnosointi

Luokanopettajan ja erityisopettajan yhteistyö

Luokanopettajan ja erityisopettajan rooli on keskeinen oppilaan lukemisvaikeuden toteamisessa. Useimmissa kouluissa seurataan tarkasti lasten lukutaidon kehitystä, erityisen tarkasti alkuopetusvuosina. Erityisopettajilla on käytössään välineitä, joilla pyritään tunnistamaan kirjoitetun kielen oppimisen pulmat ja tarjoamaan lisätukea lapsille, joilla näitä ongelmia on. Perheen kanssa keskustellen pyritään löytämään yhteiset keinot, joilla lapsen taitojen kehitystä voidaan tukea sekä koulussa että kotona.  Valtaosalla lapsista koulussa tehtävä taitojen kehityksen seuranta ja ongelmiin kohdennettu tuki riittää.

Lisätutkimukset

Vaikeuden taustoja on syytä selvittää tarkemmin, mikäli lukemisen pulmat eivät helpotu koulun tarjoaman tuen avulla. Lisätutkimuksia tarvitaan monesti myös, jos epäillään lukiongelmiin liittyvän muita kehityksellisiä ongelmia tai laajempia kielellisiä vaikeuksia.

Paikkakunnasta riippuen näitä tarkempia tutkimuksia tekevät yleensä koulun, perheneuvolan tai terveyskeskuksen psykologit. Joskus myös erityissairaanhoidon (useimmin foniatria tai neurologia) arvio tilanteesta voi olla tarpeen. Tavoitteena on tutkimusten pohjalta päästä perustellummin pohtimaan yksilöllisen tuen keinoja ja muita opetuksellisia ratkaisuja, kuten esimerkiksi HOJKS:in tarvetta.

Kielen kehityksen tukeminen

Oppiminen perustuu pitkälti kirjoitettuun kieleen. Lukivaikeudella on joskus pitkäaikaisia ja laaja-alaisia vaikutuksia lapsen elämänkulkuun. Mahdollisimman varhain tarjottu tuki on tehokkain ja taloudellisin tapa ehkäistä lukivaikeutta ja sen mukanaan tuomaa syrjäytymiskehityksen riskiä. Tämän vuoksi jo päivähoidossa on syytä kiinnittää huomiota lapsen lukemisvalmiuksien ja kielen kehityksen tukemiseen, erityisesti jos näiden taitojen kehityksessä epäillään ongelmia.

Lukemisvaikeuksiin ei juurikaan ole tarjolla kuntoutuksellista tukea julkisen terveydenhuollon kautta, mikäli lukivaikeuden taustalla ei ole laajoja kielen kehityksen ongelmia tai muita kehityksellisiä häiriöitä. Käytännössä lääkärin antama lukivaikeusdiagnoosi onkin hyvin harvoilla lapsilla.