Kognitiivisten testien pistemäärien sanalliset kuvaukset

Suomessa psykologien käytössä on erilaisia kognitiivisen tason arvioimisessa käytettäviä testejä. Näistä testeistä saadaan yleensä pistemääriä, joiden avulla kuvataan tutkittavan suoritustasoa testissä. Suoritustason kuvaaminen sanallisessa muodossa on ongelmallista ainakin seuraavista syistä:

• testipistemäärät voidaan esittää useammalla tavalla, ne voidaan siis skaalata eri tavoin
• Suomessa ei ole käytettävissä yksiselitteistä ja selkeää luokitusta, jota voitaisiin soveltaa kaikkiin erilaisiin skaaloihin
• pelkkä testipistemäärä ei ole riittävä, kun on tarkoitus kuvata toimintatason muutosta
• testisuoriutumisen kuvaus ymmärretään helposti koko toiminnan tason kuvaukseksi

Tässä ohjeessa annetaan suositus kognitiivisten testien pistemäärien luokitukseksi siten, että luokille ja testipistemäärien muutokselle voidaan antaa selkeä sanallinen kuvaus. Tämän ohjeen on tarkoitus toimia suosituksena kaikille psykologeille lausunnoissa käytettyjen sanallisten kuvausten yhtenäistämiseksi. Tämän toivotaan osaltaan lisäävän psykologintutkimuksista tehtävien lausuntojen ymmärrettävyyttä ja yhteismitallisuutta.

Käytössä olevat sanalliset kuvaukset

Testien käsikirjoissa näkee käytettävän ainakin neljää erilaista tasoluokitusta:

• ennen nykyistä ICD-10:ä käytössä ollut tautiluokitus (vanha tautiluokitus)
• englanninkielisissä testikäsikirjoissa usein käytetty luokitus (sanalliset kuvaukset)
• nykyinen diagnoosiluokitus (ICD-10)
• toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus (ICF)

Vanha tautiluokitus määrittää älykkyysosamäärärajojen avulla eri tasojen sanalliset kuvaukset seuraavasti:

ICD-10 määrittelee kehitysvammaisuuden ÄO-rajat seuraaviin luokkiin:

ICF on uusi luokitus, jossa toimintarajoitteen (esimerkiksi kehitysvammaisuuden) aste ilmaistaan prosentteina normaalista toimintakyvystä. Prosentit voidaan muuttaa ÄO-pisteiksi käyttäen ei ongelmaa –rajana pistearvoa 70:

Luokitukset ovat siis varsin erilaisia: kaksi ensimmäistä kattaa käytännössä koko älykkyysosamääräalueen, ICD-10 keskittyy kehitysvammaisuuden luokitukseen ja ICF luokittelee vain ongelma-alueita.

Käytännön ongelma

Psykologeilta pyydetään usein arviota kehitysvammadiagnoosin tueksi. Kehitysvammaisuus määritellään vammaisuudeksi, jota luonnehtivat huomattavat rajoitukset sekä älyllisessä toiminnassa että adaptiivisessa käyttäytymisessä. Tautiluokitus ICD-10 määrittää kehitysvammaisuutta älykkyyspohjaisesti, joskin varauksia toiminnallisen tason arviointiin on mukana. Älyllisen toiminnan rajoituksia pyritään kuvaamaan kognitiivisten testien älykkyysosamäärillä, vaikka useimmiten normaaliaineistolla standardoidut testit eivät tähän tarkoitukseen sovellukaan.

Toinen psykologeille usein esitettävä kysymys on, onko tutkittavan henkilön toiminnan tasossa tapahtunut sellaista alenemista, joka heikentää hänen mahdollisuuksiaan suoriutua esimerkiksi työtehtävistään. Tässä kysymyksenasettelussa on ongelmallista se, että eri työtehtävät asettavat monenlaisia vaatimuksia, ja tutkittavien lähtötaso voi olla hyvin erilainen. Esimerkiksi aivovauriopotilaan sairastumista edeltävän tason määrittäminen vaatii neuropsykologian erityisosaamista. Tässä ohjeessa keskitytään kognitiivisten testien tuloserojen merkitsevyyden tarkasteluun psykometriseltä kannalta. Standardoidut testit pohjautuvat useimmiten oletukseen normaalijakaumasta ilmiön (esi- merkiksi älykkyyden) taustalla. Käytettävien testien tehtävät on myös koottu siten, että normaaliaineistolla testeissä päädytään pistejakaumissa kellokäyrän muotoon. Kellokäyrän kuvaamassa yksilöiden suoritusten vaihtelussa käytetään standardoituna asteikkona kes- kimääräistä hajontaa (keskihajonta, keskimääräinen poikkeama keskiarvosta). Älykkyys- testeissä standardoidut arvot muunnetaan yleensä asteikoksi, joissa keskiarvo on 100 ja yksi keskihajonta on 15. Tällöin alueelle keskiarvo ± 1 keskihajontaa (ÄO 85-115) sijoittuu normaaliaineistosta 68,26 %. ÄO-alueelle 70-130 sijoittuu 95,44 %, ja ÄO-alueelle 55-145 99,74 % normaaliaineistosta. Tämä tarkoittaa sitä, että ÄO-alueelle alle 70 sijoittuu 2,28 % (s.o. (100-95,44)/2) standardointiaineistosta. ÄO-alueelle alle 55 sijoittuu enää 0,13 % (100-99,74)/2) standardointiaineistosta (kuva 1).

Kuva 1. Keskihajonnat ja älykkyysosamäärät, alueiden prosenttiosuudet.

Suomessa älykkyystestien standardointiotos on harvoin yli 1000 henkeä. Tuhannen hen- gen otoksessa alle ÄO-arvon 70 saa otoksesta 2,28 % eli vähemmän kuin 23 henkeä. ÄO- arvon alle 55 saa otoksesta 0,13 % eli vähemmän kuin kaksi henkeä. On selvää, että en- sin mainitulla mittausalueella tulokset ovat melko epävarmoja ja jälkimmäisellä mittausalueella käyttökelvottomia. On siis perustelua väittää, että suomalaisten älykkyystestien stan- dardointiotokset eivät riitä esimerkiksi ICD-10:n ÄO-pohjaisessa luokittelussa esitetyn kehitysvammaisuuden asteen määrittelyn perusteeksi.

Suositus sanalliseksi tasokuvaukseksi

Tilastoteknisistä syistä yleisten kognitiivisten tasotestien heikot tulokset ovat siis ongelmal- lisia. Lausunnoissa on kuitenkin käytettävä toiminnan tason sanallisia kuvauksia, joista ei ole ollut olemassa yhtenäistä käytäntöä. Siksi suositellaan, että

• kognitiivisten testien sanallisia kuvauksia käytetään vain ÄO-alueella 55-145
• ÄO-alueella 55-69 on testituloksen sanallisen kuvauksen tueksi aina annettava muita henkilön toiminnan sanallisia kuvauksia, esimerkiksi rating scale –tyyppisiä kuvauksia
• ÄO-alueella alle 55 kognitiivisten tasotestien pistemäärät eivät tarjoa erottelevaa tietoa, jolloin käytetään kuvausta erittäin heikko.

Sanalliset kuvaukset ja erityyppisten skaalojen pisterajat.

Oman ongelmansa muodostavat kognitiiviset testit, joiden tulosten jakaumat ns. normaaliaineistossa ovat hyvin vinoja. Tällöin testin raakapisteet muunnetaan yleensä kumulatiivisen frekvenssijakauman mukaan persentiileiksi. Persentiilit ovat sinänsä käyttökelpoisia yllä olevan luokituksenkin mukaan, mutta usein testin laatija haluaa tehdä persentiililuokituksen kyseessä olevan ongelman kannalta mahdollisimman käyttökelpoiseksi. Näissäkin tapauksissa suositellaan, että pyritään käyttämään luokituksia, jotka ovat vertailukelpoisia ylläolevan luokituksen kanssa.