Lukivalmiuksien opettaminen
Kirjain-äännevastaavuus ja kirjainmuodot
Koska kouluun tulevat lapset ovat äänteiden tunnistamisen ja kirjainten nimeämisen taidoiltaan erilaisia, äänteiden ja kirjainten sekä kirjain-äännevastaavuuden ja kirjainmuotojen harjoittelu käydään koulussa läpi systemaattisesti. Kirjainten opetusjärjestyksessä käytetään kirjainten yleisyysjärjestystä. Näin saadaan mahdollisimman nopeasti koottua sanoja.
Vokaalit on helppo kuulla ja oppia yksittäisinä äänteinä. Aluksi kiinnitetään huomiota myös vokaalien kestoihin (lyhyt vai pitkä). Konsonanttien käsittely aloitetaan soinnillisista konsonanteista (esim. /s/, /n/, /m/, /r/, /l/), jotka on helppo ääntää ja erottaa äänneyhdistelmissä. Soinnillisiin konsonantteihin saa myös hyvän ääntötunnun, koska niitä voi äännettäessä venyttää. Koska joistain konsonanteista on miltei mahdoton muodostaa yksittäisiä äänteitä (/h/, /j/ ja /v/), opetellaan konsonantteja vokaalien ja sanojen yhteydessä. Konsonanttien kestoja (lyhyt ja pitkä) harjoitellaan sanojen tavurajaa korostavilla harjoituksilla (esim. taputtamalla sanan tavut tat-ti).
Äänteeseen ja kirjaimeen tutustutaan erilaisten kielellisten leikkien, pelien, laulujen, lorujen ja harjoitusten avulla. Myös sanalappuja, tekstiä tai kuvia tarkastelemalla kuunnellaan, mitkä sanat alkavat samalla alkuäänteellä tai näyttävät kirjoitettuna alkavan samalla kirjaimella. Jokaista äännettä ja kirjainta tutkitaan huolella. Pohditaan yhdessä, miltä äänne kuulostaa, miten suu on, missä on kieli ja missä kohden äänne syntyy. Samalla opetellaan äännettä vastaavan kirjaimen nimi ja merkki (eli kirjainmuoto), joka äänteelle kirjoitetaan. Samalla aloitetaan kirjainmerkin kirjoittamisen harjoittelu.
Jokainen uusi opittu kirjain ja sitä vastaava äänne liitetään aina aiemmin opittuihin äänteisiin. Liukumalla äänteestä toiseen tehdään havaintoja, miten suun ja kielen asento muuttuvat. Samalla herkistetään korvaa kuulemaan lyhyen ja pitkän äänteen ero.
Fonologinen tietoisuus
Fonologisella tietoisuudella tarkoitetaan taitoa jakaa puhetta erikokoisiksi yksiköiksi, kuten äänteiksi, tavuiksi ja riimittyviksi sanoiksi, sekä myös taitoa rakentaa mainituista sanan osista kokonaisuuksia. Kuten lukutaidon kehittyminen -kappaleessa todettiin, tietoisuus sanoissa olevista äänteistä (foneemitietoisuus) on lukemaan oppimisen kannalta keskeistä.
Suomalaislasten kohdalla on havaittu, että fonologinen tietoisuus ja alkava lukutaito ovat vastavuoroisessa suhteessa keskenään. Siten oppilaiden tietoisuus äänteistä kehittyy sitä mukaan, kun oppilas oppii lukemaan ja kirjoittamaan. Etenkin suomen kielen kirjoittamisessa tarvitaan huolellista sanojen tavutusta sekä taitoa kuulla sanasta tarkasti äänteet, jotka sitten muutetaan vastaaviksi kirjaimiksi. Ensimmäisellä luokalla äidinkielen tehtävät sisältävätkin runsaasti erilaisia riimittelytehtäviä, jotka herättelevät oppilaita kielelliseen tietoisuuteen. Äänteitä myös kuunnellaan ja tunnistetaan sanojen aluista ja lopuista ja sanoja tavutetaan paljon.
Jos kuitenkin oppilaan luku- ja kirjoitustaito eivät kehity koulussa odotetulla tavalla, on tarpeen tarkistaa, kuinka oppilas havaitsee sanojen äänteitä. Myös kirjaimen ja äänteen eron tunteminen on tärkeää. Tyypillisiä erityisopettajan käyttämiä tehtäviä ovat mm. sanojen alkuäänteiden nimeämistehtävät ja tavutustehtävät. Tehtävistä lisää tukikeinot -luvussa.
Nimeämissujuvuus ja kielellinen työmuisti
Normaali luokkaopetus tukee nimeämissujuvuutta ja kielellistä työmuistia ja nämä taidot harjaantuvat, kun oppilas nimeää kirjaimia, äänteitä ja sanoja ja esimerkiksi toimii annettujen ohjeiden mukaan. Jos näillä alueilla oppilaalla havaitaan erityisiä pulmia, erityisopettaja tekee tarkempia tutkimuksia ja tarvittaessa konsultoidaan koulupsykologia tai puheterapeuttia. Näiden alueiden vaikeuksista löydät tarkempaa tietoa sekä lukivaikeudet että tukikeinot -luvuista.