Sujuvuuden kehittyminen

Mitä lukemisen sujuvuudella tarkoitetaan?

Vaikka lukemisen sujuvuus voidaan määritellä usealla tavalla, yleisesti hyväksytyn määritelmän mukaan sujuva lukeminen on

• virheetöntä
• kohtuullisen nopeaa
• ääneen lukiessa ilmeikästä

Sujuva lukeminen edellyttää lukemisen perustaidon eli dekoodauksen hallintaa: äänteiden ja tavujen yhdistäminen on automatisoitunut ja joitakin tuttuja, usein toistuvia sanahahmoja saatetaan tunnistaa kokonaisuuksina. Lukeminen ei enää tapahdu kirjain kirjaimelta, vaan sanoja tai sanan osia tunnistetaan kokonaisuuksina. Lukemisen sujuvoitumista seuraa kyky saada selvää lukemastaan ja ymmärtää lukemansa sisältö.

Vaikka sujuva lukeminen näkyy kohtuullisen nopeana lukemisena, on muistettava, että sujuva lukeminen koostuu nopeuden lisäksi useiden peruslukutaidon alkeiden samanaikaisesta hallinnasta. Jotta lukeminen voi olla ilmeikästä, lukijan on myös ymmärrettävä ja tulkittava lukemaansa sisältöä ainakin jollakin tasolla. Siksi pelkkä nopeuden korostaminen harjoittelussa ei riitä, vaan voi johtaa liikaan kiireeseen tarkkuuden ja ymmärtämisen kustannuksella. Nopeus kertoo kuitenkin teknisen lukemisen automatisoitumisesta, joka mahdollistaa huomion suuntaamisen luetun ymmärtämiseen.

Miksi lukemisen sujuvuus on tärkeää?

Lukemisen sujuvuuden ajatellaan olevan silta dekoodauksen eli lukemisen perustaidon ja luetun ymmärtämisen välillä. Kun lukemisen perustaidosta tulee harjoituksen myötä automaattista eikä lukijan tarvitse käyttää energiaansa saadakseen selvää lukemistaan sanoista, resursseja jää luetun ymmärtämiseen. Siirrytään siis lukemaan oppimisesta lukemalla oppimiseen.

Sen lisäksi, että lukemisen hitaus näyttää hankaloittavan luetun ymmärtämistä ja sitä kautta vaikuttavan lähes kaikkien lukuaineiden opiskeluun, itse hitauskin voi muodostua ongelmaksi. Lukemista edellyttäviin koulu- ja kotitehtäviin kuluu moninkertaisesti aikaa verrattuna sujuvampiin lukijoihin, mikä heikentää lukemisintoa entisestään. Kun lukeminen tuntuu työläältä eikä sitä tehdä mielellään, harjoittelun määrä jää muita vähäisemmäksi, kun kirjaan ei tartuta vapaaehtoisesti. Ilman harjoittelua taito ei kehity ja niinpä lukemisen hitaudesta tulee helposti pysyvä ongelma. Näyttääkin siltä, että lapset, jotka ovat koulu-uransa alussa hitaita lukijoita, ovat sitä vielä yläkoulussa. Vielä aikuisuudessakin ne, joilla lukeminen on hidasta ja työlästä, lukevat selvästi muita vähemmän ja kokevat lukemisen vastenmieliseksi.

Lukemisen kehittyminen suomen kielessä

Suomen kieli poikkeaa monista muista kielistä (erityisesti englannista) kirjoitusjärjestelmänsä säännönmukaisuuden vuoksi. Säännönmukaisuus on lukemaan oppimisen kannalta etu, sillä kirjain-äänne-vastaavuudet on helppo oppia, kun sama kirjain lausutaan lukiessa aina samalla tavalla (vrt. englannin kielen ”A” lausutaan eri yhteyksissä eri tavalla: hat, hate, bad, rain, car jne.). Eri kielten vertailussa onkin havaittu, että suomalaislapset saavuttavat jo kymmenen viikon kouluopetuksen jälkeen saman lukemisen tarkkuuden kuin englantilaislapset vuoden opiskelun jälkeen. Samoin suomalaislasten lukeminen on ensimmäisen luokan lopussa samalla tasolla kuin englantilaislapsilla kolmannella tai neljännellä luokalla.

Kouluun tullessaan suomalaislapset osaavat keskimäärin 16 kirjainta 23:sta (joille on olemassa omat äänteet), ja noin kolmasosa lapsista osaa kouluun tullessaan lukea. Ensimmäisen luokan lopussa jo lähes kaikki osaavat tarkan lukemisen taidon ja selviytyvät myös merkityksettömien sanojen lukemisesta kutakuinkin yhtä hyvin kuin sanojen lukemisesta. Tämän alkuvaiheen jälkeen lukemisen taito alkaa automatisoitua ja lukemisen sujuvuus lisääntyy. Kun peruslukutaito hallitaan, voidaan huomio keskittää lukemisen sisältöön. Siirrytään lukemaan oppimisesta lukemalla oppimiseen. Katso kuitenkin Vaikeudet lukemisen sujuvuudessa.

Sujuvuuden kehittyminen

Lukemistaidon kehittymisestä on olemassa useita erilaisia malleja, joista suurin osa on luotu englannin kielen pohjalta. Koska englanti poikkeaa huomattavasti suomen kielestä*, on näitä malleja sovellettava suomeen tietyllä varauksella. Tässä esitetään joitakin yleisiä teorioita, joiden pohjalta lukemisen sujuvuutta voidaan ymmärtää myös suomen kielessä. Yleisenä periaatteena voidaan pitää ajatusta siitä, että ensin opitaan lukemisen perustaito (kirjain-äännevastaavuus, kirjainten yhdistäminen tavuksi, sanatasoinen tarkka lukeminen), jonka jälkeen opittu taito automatisoituu harjoittelun ja toistojen kautta. Automatisoituminen näkyy teknisen lukemisen sujuvuutena, joka mahdollistaa siirtymisen korkeammantasoiseen prosessointiin, jossa lukemisesta tulee uuden tiedon hankkimisen väline. Seuraavissa malleissa automatisoitumiseen ja sujuvuuteen siirtymisen vaihe on lihavoitu.

Chall (1996)

1. kehkeytyvä lukutaito: käsitys kirjoitetusta kielestä (esim. lukusuunta, miten päin kirjoja pidetään, ymmärrys siitä, että kirjoitetulla tekstillä on merkityssisältö)

2. lukutaidon alkuvaihe/lukiopetusvaihe: kirjain-äännevastaavuuksien oppiminen

3. varmistuminen/sujuvuus/”ungluing from the print”: lukemisen perustaito automatisoituu harjoituksen myötä. Ääneenlukemisessa sujuvoituminen näkyy lukemisen ilmeikkyyden lisääntymisenä ja prosodisten piirteiden eli painotusten, taukojen jne. hallitsemisena, mikä tukee luetun ymmärtämistä. Tämä vaihe mahdollistaa seuraavat vaiheet, joissa lukemisen painopiste on siirtynyt mekaanisesta lukemisesta tekstin sisällön käsittelyyn.

4. lukemalla oppiminen

5. monien näkökulmien omaksuminen

6. konstruktio ja rekonstruktio/kriittinen lukeminen

Ehri & McCormick (1998)

1. Esiaakkosellinen vaihe: Lapsi ymmärtää, että teksti ja puhe ovat yhteydessä toisiinsa, mutta ei ole erityisen tietoinen kirjaimista tai niistä muodostuvista sanoista. Lapsi voi tunnistaa joitakin kirjoitettuja sanoja kontekstissaan tai visuaalisen muodon perusteella (esimerkiksi tunnistaa tuotemerkkejä ja logoja), mutta ei osaa lukea näitä sanoja irrallaan kontekstistaan.

2. Osittain aakkosellinen vaihe: Lapsi tunnistaa tuttuja sanoja kokonaisina tai arvailee sanoja tuntemiensa alkukirjainten perusteella. Tässä vaiheessa opetellaan myös lukusuuntaa, jossa voi vaiheen alussa tulla vielä virheitä.

3. Täysin aakkosellinen vaihe: Tätä vaihetta voidaan jo sanoa varsinaiseksi lukemiseksi, sillä lapsi oppii käyttämään kirjain-äännevastaavuuksia sanojen lukemisessa ja kirjoittamisessa. Hän osaa lukea myös entuudestaan vieraita sanoja. Aluksi lukeminen on hidasta, sillä lapsi joutuu keskittymään sanojen oikeinlukemiseen, mutta harjoittelun myötä taito sujuvoituu normaalilukijoilla melko nopeasti. Tekstin lukeminen on kuitenkin vielä melko työlästä.

4. Lujittunut aakkosellinen lukeminen: Tässä vaiheessa siirrytään kirjain kirjaimelta lukemisesta isompien yksiköiden tunnistamiseen. Nämä yksiköt voivat olla tavuja, morfeemeja, sanavartaloita, sanan alkuja tai päätteitä – sellaisia kirjainyhdistelmiä, jotka tulevat luettaessa usein vastaan. Kirjainta suurempien yksiköiden lukeminen tekee lukemisesta sujuvampaa.

5. Automaattinen vaihe: Tätä vaihetta voidaan kuvata myös taitavan lukemisen vaiheeksi. Lukija selviytyy sujuvasti sekä tutuista että ennestään tuntemattomista sanoista ja osaa käyttää lukemisessa joustavasti erilaisia strategioita. Koska lukemisen perustaito (dekoodaus) on automatisoitunut, resursseja jää korkeamman asteiseen prosessointiin, luetun ymmärtämiseen.

*Jos olet kiinnostunut kielieroista ja niiden vaikutuksesta lukemaan oppimiseen, suosittelemme tutustumaan Mikko Aron (2004) väitöskirjaan ”Learning to Read: The Effect of Orthography” Aiheesta suomenkielistä tekstiä löytyy mm. teoksesta Luki-vaikeudesta luki-taitoon (Takala & Kontu, 2006).