Kielellinen työmuisti

Työmuistilla tarkoitetaan kykyä säilyttää tietoa muistissa lyhyitä ajanjaksoja ennen kuin se tallennetaan mahdollisesti pitkäkestoiseen muistiin. Tunnetuimman työmuistimallin (Baddeley & Hitch, 1974) mukaan työmuisti koostuu neljästä eri osa-alueesta. Ns. keskusyksikkö vastaa tarkkaavuudesta ja toiminnan yleisestä ohjauksesta. Sen apuna toimii kaksi varastoa: fonologinen silmukka ja visuospatiaalinen luonnoslehtiö. Neljäntenä mallissa on episodinen puskuri, jonka oletetaan mm. yhdistävän tietoja edellä mainittujen komponenttien ja pitkäaikaisen muistin välillä.

Fonologisella silmukalla on havaittu olevan merkitystä esimerkiksi 4–5-vuotiaiden sanavaraston kehittymisessä ja uusien sanojen ääntöasun oppimisessa. Lukemisessa lapsen ajatellaan käyttävän fonologista silmukkaa mm. silloin, kun hän lukutaidon varhaisvaiheessa – muunnettuaan visuaalisen materiaalin (kirjaimet) mielessään ensin fonologiseksi (äänteet) – painaa äänteet mieleensä väliaikaiseen varastoon, jotta hän voi yhdistää ne tavuksi tai sanaksi. Fonologinen silmukka, kuten muutkin työmuistin osat, voivat käsitellä vain tietyn määrän informaatiota kerrallaan. Numerosarjojen ja etenkin epäsanojen toistotehtävissä suoriutumisen ajatellaan heijastavan fonologisen silmukan laajuutta. Tämä fonologisen työmuistin kapasiteetti (memory span) on se yksiköiden määrä, jonka henkilö kykenee säilyttämään ja palauttamaan muistista. Alle kouluikäiset lapset muistavat yleensä 3-4 sanaa ja työmuistin kapasiteetti kehittyy aina nuoruusikään asti ollen keskimäärin 7±2 yksikköä.

Koulussa työmuistia tarvitaan mm. opetuksen seuraamisessa, ohjeiden mukaan toimimisessa sekä kuullun ja luetun ymmärtämisessä, jolloin se auttaa tekstikokonaisuuksien hahmottamisessa ja päätelmien tekemisessä.

Työmuistista löydät lisätietoja mm. kirjasta Luotoniemi, E., Numminen, H., Sokka, L., & Vedenkannas, U. (2009). Muistan, siis osaan! KUMMI 6. Jyväskylä: Niilo Mäki Instituutti.