Matemaattiset ja ei-kielelliset oppimisvaikeudet
Kaikki neuropsykologisesti orientoitunut tutkimus ei kuitenkaan ole lähtenyt aikuisista tehtyjen havaintojen soveltamisesta lasten oppimisvaikeuksien jäsentelyyn. Toista tutkimuslinjaa edustavat artimeettisia oppimisvaikeuksia koskevat alaryhmätutkimukset. Rourke ja Finlayson (1978) tutkivat 9–14 -vuotiaita oppimisvaikeuksista kärsiviä lapsia, jotka olivat älylliseltä kehitykseltään normaaleja. Koehenkilöt jaettiin kolmeen ryhmään lukemisen, kirjoittamisen ja aritmeettisten suoritusten perusteella. Ensimmäisen ryhmän lapsilla oli vaikeuksia kaikilla kolmella alueella. Toisen ryhmän muodostivat lapset, joilla aritmeettiset suoritukset olivat suhteellisen hyviä verrattuna heidän suoriutumiseensa lukemisessa ja oikeinkirjoituksessa. Kolmas ryhmä, joka on tämän tarkastelun kannalta mielenkiintoisin, muodostui lapsista, joiden lukemis- ja kirjoitussuoritukset olivat vähintään keskitasoa, mutta joilla esiintyi vaikeuksia aritmetiikassa.
Lapsia tutkittiin monipuolisesti kielellisten, auditiivisen havaitsemisen, visuaalisten ja visuo-spatiaalisten kykyjen testeillä. Ryhmien profiilien vertailu osoitti, että ensimmäisen ja toisen ryhmän oppimisvaikeudet olivat yhteydessä heikkoon suoriutumiseen kielellisissä ja auditiivista havaitsemista vaativissa testeissä. Näillä lapsilla ei esiintynyt vaikeuksia visuaalisen ja visuo-spatiaalisen havaitsemisen tehtävissä. Kolmanteen ryhmään kuuluvien lasten profiili oli päinvastainen: auditiivisen havaitsemisen kyvyt ja kielelliset kyvyt olivat hyvin kehittyneitä, mutta visuaalisen ja visuo-spatiaalisen havaitsemisen kyvyt heikkoja. Kaikkien tähän ryhmään kuuluvien lasten WISC-profiileissa verbaalinen puoli oli suorituspuolta parempi. Tutkijat esittivät hypoteesin, jonka mukaan näillä lapsilla on voinut olla oikean aivopuoliskon toiminnallinen häiriö vaikeuttamassa matemaattisten taitojen oppimista. Oikean aivopuoliskon toimintojen merkitys matemaattisissa suorituksissa on tullut esille myös muissa matemaattisiin oppimisvaikeuksiin liittyvissä tutkimuksissa (ks. esim. Dimond & Beaumont 1972; Wheatley ym. 1978). Vaikka aikuisten akalkulia useimmiten liittyy vasemman aivopuoliskon vaurioihin, voi olla, että oikeaan aivopuoliskoon liittyvät varhaiset häiriöt vaikeuttavat lapsilla numerojärjestelmän ja laskemisen käsitteiden taustalla olevien spatiaalisten suhteiden ja skeemojen kehittymistä (Hartje 1987).
Aritmeettisten virheiden lähempi tarkastelu osoitti Rourken ja Finlaysonin mukaan, että lapsilla oli matemaattisten käsitteiden ymmärtämisvaikeus, joka on yhteydessä sensomotoristen kokemusten puutteisiin. Visuaaliset ja psykomotoriset ongelmat ovat vaikeuttaneet syy-seuraussuhteitten kehittymistä niiden konkreettisissa fyysisissä muodoissa. Nämä puutteet vaikuttavat myöhemmissä kehitysvaiheissa rajoittavasti abstraktisen ajattelun kehittymiseen ja sitä kautta matemaattisten käsitteiden ymmärtämiseen.
Tätä oikean aivopuoliskon toimintahäiriöiden hypoteesia pyrittiin varmistamaan toisessa samoihin lapsiin kohdistuneessa tutkimuksessa (Rourke & Strang 1978), jossa lapset tutkittiin motorisia ja psykomotorisia kykyjä ja taktuaalista havaitsemista mittaavilla testeillä. Kolmanteen, erityisistä artimeettisista ongelmista kärsivien ryhmään kuuluvilla lapsilla oli muihin ryhmiin verrattuna huomattavia vaikeuksia kompleksista psykomotoriikkaa ja taktuaalista havaitsemista mittaavissa testeissä. Suoriutuminen oli selvästi myös alle ikänormien. Toisen ja kolmannen ryhmän lasten suoriutuminen vasemmalla kädellä erosi merkitsevästi taktuaalisen havaitsemisen tehtävissä (taktuaalinen havaitseminen, sormiagnosia, sormenpäihin kirjoittaminen, tunnistaminen). Kolmannen ryhmän lapsilla vasemman käden suoritus oli selvästi oikean suoritusta heikompi. Nämä havainnot antavat tukea oletukselle oikean aivopuoliskon toimintojen häiriintymisestä.
Rourken tutkimusten perusteella voidaan oikean aivopuoliskon toimintaan liittyviä oppimisvaikeuksia luonnehtia siten, että niissä lasten vahvimpia alueita ovat verbaalinen ulkoaoppiminen, säännönmukainen foneemien ja grafeemien yhdistäminen (kirjoitusvirheet foneettisesti oikeita) ja verbaalinen ilmaisu sekä luokittelu erilaisten ominaisuuksien mukaan (esim. väri, koko, laji). Melko normaaleja ovat myös yksinkertaisten toistuvien liikkeiden suorittaminen (esim. sorminaputus) ja yksinkertainen taktuaalinen havaitseminen. Selviä vaikeuksia lapsilla esiintyy visuaalis-spatiaalisessa organisaatiossa ja synteesissä, hienomotorista nopeutta ja koordinaatiota vaativissa tehtävissä ja ongelmanratkaisussa. Lukeminen on yleensä sujuvaa, mutta luetun ymmärtäminen heikompaa kuin sanojen tunnistaminen (Rourke 1982, 1989).
Rourke on tehnyt myös havaintoja näiden oppimisvaikeuksien yhteydestä sosio-emotionaalisiin vaikeuksiin (Rourke 1989). Hänen mukaansa lasten sosiaaliset vaikeudet liittyvät toisaalta ei-verbaalisen järkeilyn puutteisiin ja toisaalta vaikeuksiin nonverbaalisten vihjeitten havaitsemisessa ja tuottamisessa. Lapsilla on vaikeuksia ilmeiden, eleiden, asentojen ja muiden nonverbaalisten viestien ymmärtämisessä ja käyttämisessä. Mielenkiintoisia ovat myös havainnot, joiden mukaan näiden lasten profiili käyttäytymisen piirrearvioinnissa (Personality Inventory for Children) on selvästi psykopatologiseen suuntaan painottuneempi kuin muunlaisen neuropsykologisen profiilin omaavilla oppimisvaikeusryhmillä. Rourke on myös esittänyt havaintoja psykoottistyyppisistä käyttäytymispiirteistä joillain näistä lapsista (Rourke 1989).
Rourke katsoo, että sensomotoristen ja visuo-spatiaalisten sekä kehon tunnistamiseen ja taktuaaliseen havaitsemiseen sekä käsitteenmuodostukseen liittyvät puutteet ovat olleet vaikeuttamassa erilaisten sosiaalisten taitojen ja vuorovaikutuksen oppimista ja saaneet aikaan oireita, jotka tavallisimmin yhdistetään vain emotionaalisiin häiriöihin. Samalla hän kuitenkin painottaa, että näistä alkuperäisistä vaikeuksista lapsen kehitykselle koituva riski on riippuvainen lapsen ympäristöstä ja sen suhtautumisesta lapsen ongelmiin.
Myös Denckla (1978, 1983) on kuvannut MBD-lapsilla esiintyvän lievän vasemman hemisyndrooman, jonka oireet ovat pitkälti yhteneväisiä edellisten kuvausten kanssa. Keskeisimpiä ovat vaikeudet aritmetiikassa (erityisesti alkeistason yläpuolella), visuokonstruktiivisissa tehtävissä ja sosiaalisissa taidoissa. Diagnostiikan kannalta Denckla pitää keskeisinä motoristen vaikeuksien esiintymistä vasemmassa kehon puoliskossa. Sosiaalisissa oppimisvaikeuksissa keskeisintä on ilmeiden ja äänensävyjen ymmärtämisvaikeus, jonkinlainen affektiivinen agnosia, ja vaikeus sosiaalisessa kontrollissa. Hänen mukaansa myös puhe ja lukeminen voivat olla lievästi viivästyneitä, mikä näkyy erityisesti kielellisessä järkeilyssä ja kielellisten johtopäätösten teossa (esim. kaksoismerkitykset, sanaleikit, huumori, vertaukset) ja ”sosiolingvistiikassa” (mitä sanoa kenellekin ja missä tilanteessa). Nämä viimeiset havainnot viittaavat siihen, ettei jakoa vasen — oikea, kielellinen — visuo-spatiaalinen tule ajatella ehdottoman dikotomisena.
Rudelin (1980) havainnot tästä samasta aritmeettisten oppimisvaikeuksien ryhmästä perustuvat hänen ja Dencklan suorittamissa pääasiassa dysleksiaan kohdistuneissa tutkimuksissa tehtyihin havaintoihin. Rudel nimittää vaikeuksia ei-dyslektisiksi oppimisvaikeuksiksi. Dencklan mainitsemien piirteiden lisäksi hän tuo esille nimeämistesteissä tapahtuvat havaintovirheet, tyypillisen WISC-profiilin (suorituspuoli verbaalista puolta heikompi) ja monenlaisia kehitykseen liittyviä ongelmia (hidas motorinen kehitys, kömpelyys, vaikeudet rakentelutehtävissä, hieno- ja karkeamotoriset koordinaatiovaikeudet, esim. vaikeudet hyppelyssä ja tasapainossa).
Edellä kuvatut yhteydet aritmeettisten oppimisvaikeuksien ja muiden kehityksen osa-alueiden välillä tekevät tästä vielä vähän tutkitusta oppimisvaikeuksien ryhmästä lasten neuropsykologisen tutkimuksen kannalta varsin mielenkiintoisen. Vielä tällä hetkellä monia havaintoja on pidettävä alustavina ja neuropsykologisen tutkimuksen soveltamisesta matemaattisten oppimisvaikeuksien kuntoutukseen on olemassa vasta joitain viitteitä (ks. esim. Strang ja Rourke 1985; Deloche, Seron & Ferrand 1989; Rourke 1989).
Useiden erilaisten neurologisten sairauksien on raportoitu sopivan yhteen ei-kielellisten oppimisvaikeuksien oirekuvien kanssa. Näihin kuuluvat mm. hydrokefalus, (Fletcher, Francis, ym. 1992), myelomeningocele (Wills, Holmbeck, Dillon, & McLone 1990), traumaattisten aivovauriot (Fletcher & Lewin 1988), Williamsin syndrooma (Udwin & Yule 1991), FAS (Streissguth & LaDue 1987), Turnerin syndrooma (Rovet & Netley 1982), Aspergerin syndrooma (Stevens & Moffit 1988) sekä autismi (Szatmari, Tuff, Finlayson, & Bartolucci 1990).
Vaikka ei-kielellisten oppimisvaikeuksien alkuperäinen luokittelu lähti liikkeelle sellaisten lasten erottelusta, joilla oli aritmeettisia tai lukemisvaikeuksia (ks. Esim. Rourke 1993), ja ei-kielellisten oppimisvaikeuksien alaryhmä sai muotonsa spesifien aritmeettisten vaikeuksien kuvauksesta, muiden tutkimusryhmien havainnot spesifien aritmeettisten vaikeuksien oirekuvasta ovat tuottaneet erilaisia tuloksia. Rourken ja kumppaneiden ainiestot perustuivat pieneen ryhmään kliinisestä aineistosta poimittuja lapsia. Kun tarkastellaan ei-kielellisten oppimisvaikeuksien ja spesifien aritmeettisten vaikeuksien yhteyksiä populaatiopohjaisista aineistoista, tulokset ovat olleet vähintäinkin ristiriitaisia. White, Moffitt and Silva (1992) löysivät laajassa aineistossaan kielellinen – ei-kielellinen dikotomian ainoastaan poikien kohdalla, mutteivät kyenneet toistamaan havaintoja tyttöjen kohdalla, joilla oli spesifejä aritmeettisia vaikeuksia. Myöskään Shalev, Manor and Gross-Tsur (1997) eivät löytäneet jakoa hyviin kielellisiin kykyihin ja visuo-spatiaalisiin vaikeuksiin spesifien aritmeettisten vaikeuksien ryhmästä, vaikka he pyrkivät noudattamaan mahdollisimman tarkasti Rourken antamaa luokitteluperustaa (toisaalta katso Davis, & Parr, 1997). Samanlaisia havaintoja ovat tehneet muutkin: kun erot älykkyydessä on huomioitu, lapsilla, joilla on lukemisen tai matematiikan vaikeuksia ei näyttäisi korostetusti olevan vaikeuksia spatiaalisessa prosessoinnissa (Geary et al., 2000; Morris et al., 1998). Vaikka teoria ei-kielellisisä oppimisvaikeuksista näyttäisikin saavan tukea tutkimuksista neurologisista häiriöistä kärsivillä potilasryhmillä (Rourke 1988), sen soveltuvuus spesifien aritmeettisten vaikeuksien selittämiseen yleisemmin näyttäisi vähäisemmältä. Aikuisilla tehdyt tutkimukset viittaisivat siihen, että mikäli etsitään laskutaitoon liittyviä visuo-spatiaalisia prosesseja, tutkimusten täytyisi olla tarkempia ja kohdentua yksityiskohtaisemmin spatiaalisten kognitiivisten prosessien eri osiin.
